Asiakaspalautteet

Asiakaspalautteemme ovat asiakkaidemme kirjallisesti meille lähettämiä palautteita sähköpostitse. Säästämme kaikki. Yksityisyyden suojaamiseksi julkaisemme ne sivuillamme nimettöminä, mutta tarvittaessa ne on konkretisoitavissa.

Valtava kiitos kaikille asiakkaillemme, jotka ovat näitä meille lähettäneet vuosien aikana!

Prosessi näytöstä sopimisesta aina kaupantekoon asti on ollut ostajan näkökulmasta erittäin miellyttävä. Antti on kertonut tilanteesta avoimesti sekä rehellisesti eri vaiheissa, minkä ansiosta luottamus on ollut vahvaa.

Kohtaamisissa Antti on innostava, mutta samalla rehellinen realisti. Aktiivisen viestinnän ansiosta me ostajat olemme pysyneet koko ajan täysin kartalla siitä, missä mennään.

Olemme kaikin puolin erittäin tyytyväisiä Antin toimintaan ja olemmekin suositelleet häntä jo läheisillemme. Käytämme ehdottomasti Private LKV:n palveluita myös jatkossa, kun tarvetta ilmenee.

Asunnon ostaja, Espoo

Voimme lämpimästi suositella teitä kaikille asuntoaan myyville ja varmasti käyttäisimme uudelleen jos asunnon myynti tulisi vielä ajankohtaiseksi.

Kaikki sujui paremmin kuin hyvin ja saimme moneen asiaan tukea ja asiantuntijuutenne oli ensiluokkaista. Valokuvat olivat todella hyvät ja kaikki muukin myynti-ilmoituksesta kauppakirjan allekirjoitukseen saakka.

Asunnon myyjä, Espoo

Asiointi Private LKV:n kanssa sujui alusta pitäen hyvin mutkattomasti. Ensitapaaminen, sopimusten laatiminen, valokuvausjärjestelyt, esitteen ja kohteen julkaisu medioissa, kaikki toimivat laadukkaalla tavalla.

Seuraus olikin, että ensimmäisestä asiakkaasta tuli ostaja. Koko prosessi meni nopeammin kuin oli kaavailtu, mikä miellytti sekä myyjää että ostajaa. Voin mielihyvin suositella Privat LKV:tä välittäjäksi.

Asunnon myyjä, Espoo

Saimme kaupat tehtyä neljässä päivässä vaikeahkossa markkinassa. Antin kommunikaatio meille myyjille päin oli selkeää, nopeaa ja rehellistä. Antin rakennustekninen tietämys on ehdoton plussa välittäjälle, mikä kommunikaatiotaitojen lisäksi erottaa Private LKV:n edukseen monista muista KV-yrityksistä. Antti on Myyjä isolla M:llä. Otetut kuvat olivat edustavia.

Annamme Private LKV:lle ja Antille 5/5 tähteä edellisten jatkoksi. Suosittelimme ja tulemme suosittelemaan jatkossakin Private LKV:tä.

Asunnon myyjä, Espoo

Voimme lämpimästi suositella teitä kaikille asuntoaan myyville ja varmasti käyttäisimme uudelleen jos asunnon myynti tulisi vielä ajankohtaiseksi.

Kaikki sujui paremmin kuin hyvin ja saimme moneen asiaan tukea ja asiantuntijuutenne oli ensiluokkaista. Valokuvat olivat todella hyvät ja kaikki muukin myynti-ilmoituksesta kauppakirjan allekirjoitukseen saakka.

Asunnon myyjä, Espoo

Näytöllä mentiin suoraan asiaan ja kohteen yksityiskohtiin, mutta mukavan rennolla otteella. Antti oli selvästi perehtynyt kohteeseen ja osasi vastata suoraan lähes kaikkiin esittämiimme kysymyksiin ja vähän enemmänkin!

Esittelyssä syntyi luottamus, jonka turvin uskaltauduimme tekemään tarjouksen ja viemään loppuun elämämme ensimmäisen kiinteistökaupan. Antti kertoi meille selkeästi kaikki olennaiset asiat kaupan edistymisestä ja mitä on tärkeää huomioida missäkin vaiheessa.

Kaiken kaikkiaan meillä oli ilo asioida kanssanne ja nyt myös tiedämme keneen ottaa yhteyttä jos kodin myynti tulee eteen!

Asunnon ostaja, Espoo

Minulle jäi hyvä kuva toiminnastanne. Antti selvitti pyynnöstämme monta eri asiaa ja näki vaivaa, jos jokin asia mietitytti. Hänellä on selvästi halu auttaa sekä myyjää että ostajia, jotta kauppa saatiin päätökseen.

Hienoa työtä kaiken kaikkiaan. Kiitokset vielä tästä!

Asunnon ostaja, Espoo

Asuntokauppamme Private LKV:n Antti Luostarisen kanssa hoitui uuden asunnon ostajan näkökulmasta erittäin sujuvasti ja ammattitaitoisesti.

Asuntonäyttö järjestyi nopeasti, yhteydenpito Antin kanssa toimi erinomaisesti ja hän piti meidät jatkuvasti ajan tasalla asioiden etenemisestä. Sähköinen asuntokauppa sujui Antin ohjeistuksella erittäin vaivattomasti.

Oletpa myymässä tai ostamassa asuntoa, suosittelen lämpimästi Private LKV:tä!

Asunnon ostaja, Espoo

Antin valitseminen välittäjäkseni oli erinomainen päätös! Hän vei prosessin läpi nopeasti, luotettavasti ja ammattitaidolla. Antti kommunikoi joka käänteessä proaktiivisesti, ei jättänyt asioita arvailun varaan, ja oli aina yhden puhelinsoiton tai WhatsApp-viestin päässä.

Ostajat löytyivät viikossa ja myös arvio asunnon myyntihinnasta piti hyvin paikkansa. Antti ei myöskään missään vaiheessa yrittänyt tiedustella, mikä mahtaa olla myyjän "pohjahinta", jotta saisi asunnon kaupaksi itselleen helpoimmalla tavalla. Koin todella saavani vastinetta välityspalkkiolle.

Lämmin suositus!

Asunnon myyjä, Espoo

Vaihdoimme isomman firman välittäjän Private LKV -yritykseen ja Antti Luostariseen ja ero saamassamme palvelussa oli huikea.

Antin tarjoama palvelu oli hyvin henkilökohtaista, avointa ja ystävällistä, ja yhteydenpito oli vaivatonta ja nopeaa.

Saimme vastaukset kaikkiin kysymyksiimme sekä paljon hyödyllisiä neuvoja. Antti ja Anu Luostarinen laativat yhdessä todella hyvän myynti-ilmoituksen upeilla kuvilla. Mikä tärkeintä, asuntomme meni nopeasti kaupaksi haastavasta markkinatilanteesta huolimatta.

Lämmin suosituksemme Private LKV:lle!

Asunnon myyjä, Espoo

A Truly First-Class Real Estate Experience that delivers results

We first met Antti at an apartment viewing and were immediately impressed by his expertise, knowledge of the property, flexibility, and fast communication. Although I had previously sold a home independently, Antti's professionalism and knowledge were so convincing that we chose him to handle the sale of our own home.

He provided excellent guidance on pricing and preparing the home for sale. The photos were stylish and polished, and the sales text from Anu was exceptionally well written – clearly crafted by a skilled professional who truly invests time and care into each property. Despite a challenging market situation, the strong groundwork generated significant interest, and our apartment was sold on the very first day of viewings. Thanks to Antti's work, we were able to secure our dream home.

The entire process felt highly professional and efficient both from buyers and sellers viewpoint – almost like a VIP service, yet at a competitive price. We have already recommended Private LKV to friends and will gladly continue to do so.

Asunnon myyjä & ostaja, Espoo

Kiitos teille ripeästä asunnon myynnistä! Mielestämme palvelunne oli ammattimaista ja asiointi sujuvaa. Lisäksi käyttämänne valokuvaaja sai asunnosta aivan fantastiset kuvat, mikä varmasti oli myös merkittävä tekijä siinä, että asunto meni niin nopeasti kaupaksi.

Yhtiötänne suositeltiin ja olitte kaikkien suositusten arvoinen.

Mukavaa tätä vuotta!

Asunnon myyjä, Espoo

Haluaisin antaa palautetta: saimme teiltä erittäin mukavaa palvelua. Yhteydenotto oli nopeaa ja toimenpiteet sekä ohjeet olivat selkeitä.

Kiitos teille hyvästä palvelusta!

Asunnon ostaja, Espoo

Olemme olleet tosi tyytyväisiä Teidän toimintaanne asuntokaupan tiimoilta. Nopeaa ja tehokasta.

Olimme käyneet tätä ennen laskujeni mukaan 9 eri kohteessa, mutta teidän kohteessa käydessämme ei ollut enää epäröintiä.

Asunnon ostaja, Espoo

Asuntokauppamme Private LKV:n Antti Luostarisen kanssa hoitui uuden asunnon ostajan näkökulmasta erittäin sujuvasti ja ammattitaitoisesti.

Asuntonäyttö järjestyi nopeasti, yhteydenpito Antin kanssa toimi erinomaisesti ja hän piti meidät jatkuvasti ajan tasalla asioiden etenemisestä. Sähköinen asuntokauppa sujui Antin ohjeistuksella erittäin vaivattomasti.

Oletpa myymässä tai ostamassa asuntoa, suosittelen lämpimästi Private LKV:tä!

Asunnon ostaja, Espoo

We both just signed the trade deed.

I just wanted to say a sincere thank you for guiding us through this home journey. In our culture, buying a home is a very meaningful milestone, and the person who helps us through it is considered part of the good luck of the house 😊

We truly feel that your support and energy have been a blessing for us during this whole process.

We really appreciate how patient and professional you have been, and we believe this good energy will stay with our new home as well 🙏

Thank you again, this really means a lot 💛

Asunnon ostaja, Espoo

Välittäjä toimi hyvin ammattimaisesti koko kaupankäynnin ajan. Hän oli helposti tavoitettavissa ja sain vastaukset kysymyksiini. Lisäksi välittäjältä sai myös hyviä vinkkejä asunnon remontointia ajatellen.

Voin hyvin suositella tätä yritystä!

Asunnon ostaja, Espoo

Kiitos, olemme olleet erittäin tyytyväisiä palveluun ja tehokkaaseen toimintaan.

Kaikki hoitui suunnitelmien mukaan odotettua nopeammin.

Asunnon myyjä, Espoo

Mielestäni asuntokauppa sujui alusta loppuun asti mallikkaasti.

Saimme tarvittavat tiedot ja asiantuntevaa näkemystä päätöstemme tueksi. Plussana myös kaupan jälkeen saadut neuvot uuden asunnon hankintaan liittyen.

Asunnon myyjä, Espoo

We couldn't have asked for a better agent to sell our home. From the very beginning, Antti was professional, genuine, and incredibly easy to work with.

What we appreciated most was his honesty. He never over-promised or gave us unrealistic expectations, but always told us exactly how things were. Our house was sold just one month from listing, which was incredible.

He did a fantastic job listing our house and managed the whole process in such a structured and meticulous way that we felt completely at ease throughout. Every detail was handled with care, and it really showed in the outcome.

We're so grateful for his dedication and hard work. It truly made all the difference. Highly recommend Antti to anyone looking for an agent who is honest, reliable, and committed to getting the best result.

Wish you all the very best. We are sure you are going to grow and build a really good career in real estate.

Asunnon myyjä, Espoo

Private LKV tarttui myyntityöhön napakasti, otti korkealaatuiset kuvat myös dronella ja loihti kuviin vielä malliksi huonekaluja. Osasivat neuvoa ammattimaisesti, hankkivat tarpeelliset isännöitsijätodistukset tms. nopeasti.

Vaikka yksiöni myynti osui erittäin haastavaan aikaan, hoiti välittäjä kaupan taitavasti maaliin ajassa, joka vastasi alle puolta tämän hetken myyntiajoista!

Myyntiesite ja teksti kohteesta oli taitavasti kirjoitettu, siitä selvisi faktat selkeästi. Myyntihinnan neuvottelussa auttoi välittäjän kokemus, joka auttoi turhien tinkimiskierrosten pois jäämiseen.

Kaikin puolin vahva suositus, tehokasta, selkeää ja suoraselkäistä toimintaa!

Asunnon myyjä, Espoo

Erittäin ystävällistä, toimivaa ja luotettavaa vuorovaikutusta. Yhteistyö Antin kanssa toimii niin saumattomasti, ettei voisi parempaa toivoakaan.

Tosi ammattitaitoista työtä ja isot suositukset!

Asunnon myyjä, Espoo

Regarding your service, we are very satisfied in the whole process, the way you help us to communicate with the seller and the following steps are also clear and in time. Also you have enough knowledge about the renovation and pipe which gives us confidence to make the decision, anyhow; we think you are very reliable agency!

Asunnon ostaja, Espoo

I felt owner was very lucky to have you as the realtor. No doubt that you have a pretty persuasive skill.

Asunnon katsoja, Espoo

Vastaukset tulivat kysymyksiin nopeasti, rento ote työhön, mutta asiantunteva.

Hyvä kokemus ensiasunnon ostajalle 😇

Asunnon ostaja, Espoo

Antti is a great and hardworking professional, as well as an attentive, kind, and trustworthy person. He has been extremely helpful, answering every single one of our questions — and there were many.

Thanks to him, the process of purchasing our new home has been smooth, easy, and enjoyable. We wholeheartedly recommend him 100%.

Thanks so much Anu too!!!!! We know that you are a great team.

Asunnon myyjä & ostaja, Espoo

Uuden kodin osto ja vanhan kodin myynti sujuivat Antin kanssa erinomaisesti! Antin aktiivisuus ja viestintä koko asiakassuhteen ajan oli ensiluokkaista ja pystyimme koko prosessin ajan luottamaan siihen, että asiat sujuvat sovitusti.

Antti oli hyvin tavoitettavissa ja piti meidät jatkuvasti ajan tasalla kummankin asunnon tilanteesta. Lisäksi meihin teki vaikutuksen asuntomme myynti-ilmoituksen laadukkuus valokuvien, asunnon tietojen ja esitteen osalta.

Olemme suositelleet Private LKV:tä jo useammalle tuttavalle ja teemme niin myös jatkossa.

Iso kiitos kaikki odotukset ylittävästä asiakaskokemuksesta!

Mukavaa syksyä teille molemmille!

Asunnon myyjä & ostaja, Espoo

Miellyttävä välittäjä hoiti kiinteistömme kaupan nopeasti ja ammattitaitoisesti.

Olemme erittäin tyytyväisiä ja suosittelemme.

Asunnon myyjä, Espoo

Perheemme kävi katsomassa useita myynnissä olevia taloja, mutta Private LKV:n välittäjä erottui selvästi edukseen. Hän oli erittäin mukava, innostunut ja aidosti kiinnostunut auttamaan meitä löytämään oikean kodin.

Erityisen vaikutuksen teki se, että hän ei vain esitellyt taloa, vaan kertoi myös sen mahdollisuuksista. Hän toi esiin, mitä talossa kannattaisi tai voisi remontoida, ja minkä arvon se voisi saavuttaa kunnostuksen jälkeen. Tällainen näkemyksellisyys ja tulevaisuuden ajattelu merkitsi meille paljon pitkän aikavälin suunnitelmiemme kannalta.

Arvostamme henkilökohtaista palvelua ja ammattimaista otetta koko prosessin ajan.

Asunnon ostaja, Espoo

Private LKV:n kanssa asunnon myynti meni paremmin kuin olisin voinut unelmoida. Antin yhteydenpito oli aktiivista ja kaikki sujui todella vaivattomasti, asuntokin myytiin hiljaisesta markkinasta huolimatta nopeasti.

Suosittelisin lämpimästi tätä välitysfirmaa minkä tahansa isomman firman yli kaikille tutuilleni, kukkarokin kiitti!

Asunnon myyjä, Espoo

Siis voin vaan kehua, kaikki sujui todella hyvin 6/5. Kuvat oli erittäin hyvät ja niitä oli paljon.

Kuvaustilanne yleisesti oli mukava ja kuvaajalla oli näkemystä. Myynti-ilmoitus oli tehty huolellisesti ja oli selvästi käytetty aikaa ja ajatusta asunnon kuvailemiseen myös kirjallisesti.

Kaveritkin sanoi, että onpa hyvä ilmoitus. Antin paikallistuntemus oli varmasti plussaa tässä ja oli tosi helppo jutella ja sopia asioita hänen kanssaan.

Ja muutenkin tykkäsin, miten hän piti minua hyvin ajan tasalla asioiden etenemisestä ja ostajaehdokkaista. Seuraavan kerran kun tarvitsen välittäjää, olen teihin yhteydessä 👍🏻

Kiitos vaan vielä kerran!

Asunnon myyjä, Espoo

Kaikki sujui alusta loppuun asti hienosti. Erityiskiitos nopeasta viestinnästä joka vaiheessa sekä hyvästä asiakaspalvelusta.

Asunnon ostaja, Espoo

Ammattitaidolla ja loistavalla pelisilmällä tosi nopeat kaupat hyvään hintaan. Kohde oli hyvässä kunnossa, eikä mitään ihmeellistä tarvinnut järjestää kuvauksia varten. Kuvat yllättivät todella positiivisesti, eli kohde sai ansaitsemansa huomion.

Raportointi toimi ja välittäjän toiminta oli miellyttävää.

Allekirjoitusprosessi oli fantastinen, kiitos Verified, helppo ja nopea.

Asunnon myyjä, Espoo

Kaikki sujui meidän mielestämme oikein kivasti ja palvelu oli todella ammattimaista ja ystävällistä. Kommunikointi välittäjän kanssa oli sujuvaa ja saimme todella hyvää informaatiota välittäjältä.

Kaikin puolin ensiluokkaista palvelua, kiitos!

Asunnon ostaja, Espoo

Valitsin omakotitalon myyntiin Private LKV:n sen rakennusalan asiantuntemuksen johdosta.

Kokemus oli erittäin positiivinen ja kaikin puolin sujuva jokaisessa vaiheessa. Voin lämpimästi suositella!

Asunnon myyjä, Espoo

Olemme todella tyytyväisiä kiinteistönvälittäjäämme Antti.

Asuntokaupat sujuivat vaivattomasti ja Antti ohjeisti meitä selkeästi asuntokaupan eri vaiheissa, mikä oli meille ensiasuntoa ostaville tärkeää.

Mieleemme jäi myös hänen aito ja välittävä tapansa kohdata asiakkaat.

Asunnon ostaja, Espoo

Kiitokset myös vielä työstäsi meidän yksiön myynnissä.

Yhteydenpito oli erinomaista ja pidit meidät hienosti ajan tasalla kaikissa käänteissä. Lisäksi annoit asiantuntevia, selkeitä neuvoja kaikkiin kysymyksiin.

Kokemus näkyy kaikessa tekemisessä. Olet varmaan alalla, josta pidät ja osaat :)

Asunnon myyjä, Espoo

Kiitos meidänkin puolestamme erinomaisesta yhteistyöstä ja palvelusta!

Olemme kaikin puolin super-tyytyväisiä koko kaupantekoprosessiin.

Olemme arvostaneet erityisesti välittäjän aktiivista, mutta hyökkäämätöntä otetta sen eri vaiheissa — olemme olleet hyvin tiedotettuina kaupan etenemisen eri vaiheissa sekä saaneet selkeät ohjeet prosessin tuleviin vaiheisiin, mm. meille uuden DIAS-kaupanteon suhteen.

Välittäjä oli hyvin tavoitettavissa myös toimistoaikojen ulkopuolella ja viestintä oli selkeää. Saimme selkeät ja täsmälliset vastaukset esittämiimme kysymyksiin, kun niitä ilmeni.

Asunnon myyjä, Espoo

Kiitoksia kovasti myös minun puolestani! Tähän vielä lisäisin, että palvelu oli hyvin nopeaa, viestinvaihto sujui todella sujuvasti!

Kaikin puolin erinomaista asiakaspalvelua! Myös kuvat asunnosta olivat visuaalisesti näyttäviä ja ajatuksella otettu.

Asunnon myyjä, Espoo

Kiitoksia kovasti myös minun puolestani! Tähän vielä lisäisin, että palvelu oli hyvin nopeaa, viestinvaihto sujui todella sujuvasti!

Kaikin puolin erinomaista asiakaspalvelua! Myös kuvat asunnosta olivat visuaalisesti näyttäviä ja ajatuksella otettu.

Asunnon myyjä, Espoo

Kiitoksia kovasti myös minun puolestani! Tähän vielä lisäisin, että palvelu oli hyvin nopeaa, viestinvaihto sujui todella sujuvasti!

Kaikin puolin erinomaista asiakaspalvelua! Myös kuvat asunnosta olivat visuaalisesti näyttäviä ja ajatuksella otettu.

Asunnon myyjä, Espoo

Antti on asiansa osaava ja palveluhenkinen ja hänen kanssaan asioiden hoitaminen sujui erinomaisesti.

Vastaus sähköposti- tai WA-kyselyihin tuli nopeasti, jota ainakin minä arvostan suuresti.

Suosittelen lämpimästi!

Asunnon myyjä, Kirkkonummi

Kiitos paljon!

Asunnonvälittäjän oikea valinta osoittautui todella tärkeäksi tekijäksi. Oli mukavaa, että välittäjä oli hyvin tavoitettavissa ja ymmärsi, että kodin myyminen on henkilökohtainen asia.

Asunnonmyynti-ilmoituksesta tuli myytävän asunnon näköinen, ja asunnolle saatiin hyvät ostajat. Antin työskentely oli tasapuolista ja ammattitaitoista.

Asunnon myyjä, Espoo

Kiitoksia kovasti myös minun puolestani! Tähän vielä lisäisin, että palvelu oli hyvin nopeaa, viestinvaihto sujui todella sujuvasti!

Kaikin puolin erinomaista asiakaspalvelua! Myös kuvat asunnosta olivat visuaalisesti näyttäviä ja ajatuksella otettu.

Asunnon myyjä, Espoo